Kaupungit kansalaisyhteiskunnan suojelijoiksi

Julkaistu

Kategoria

,

Julkaistu Tieteen ja teknologian vihreiden blogissa 7.3.2025.

Olen jo kahdessa Vihreiden puoluekokouksessa esittänyt huoleni liberaalin demokratian tulevaisuudesta. Viime viikkoina demokratiaan ja oikeusjärjestelmään kohdistuvat pahimmat uhat ovat muuttuneet todellisuudeksi Yhdysvalloissa.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump muistuttaa monella tapaa itäisen naapurimme Venäjän presidentti Vladimir Putinia. Molemmat pitävät järjestökenttää vihollisenaan, ja molemmat ovat käyneet voimalla vapaan lehdistön kimppuun. Molemmat johtajat vihaavat kansalaisyhteiskuntaa.

Kansalaisyhteiskunnalla tarkoitetaan usein valtion koneiston ulkopuolella toimivia järjestöjä. Myös tiede, taide ja vapaa lehdistö voidaan nähdä osana kansalaisyhteiskuntaa, sillä nekin toimivat tyypillisesti vastavoimina autoritäärisille ja epävakaille hallinnoille.

Kokoomuksen ja Perussuomalaisten liittoon perustuva nykyinen Suomen hallitus aloitti heti valtaan noustuaan journalistien ja perinteisen uutismedian riepottelun. Hallitus on leikannut rahoitusta kansalaisjärjestöiltä, taiteelta ja medialta sekä kasvattanut viranomaisten valtaa. Hallitus on myös venyttänyt suomalaisia käytäntöjä suhteessa kansainvälisiin sopimuksiin. Orpo-Purran hallitus asettuu sujuvasti osaksi eurooppalaista leimallisesti oikeistolaista aaltoa. Sitä yhdistää avoin tympeä suhtautuminen hallintoon kriittisesti suhtautuvaan demokraattiseen liikehdintään.

Liberaalin demokratian henki elää vahvimmillaan kriittisen ajattelun elinvoimaisissa pesäkkeissä, kaupungeissa. Nyt käytävät vaalit ovat tärkeä taitekohta: ne näyttävät suuntaa Suomen tulevaisuudelle. Suurten liberaalien kaupunkien, Helsinki etunenässä, tulisi viipymättä sitoutua suojelemaan tiedettä, taidetta, vapaata lehdistöä ja kansalaisjärjestöjä.

Tero Koskinen
Journalisti