Te-uudistus kaatuu pitkäaikaistyöttömän niskaan

Julkaistu

Kategoria

,

Julkaistu Helsingin Sanomissa 13.1.2025.

Työttömäksi jääneet joutuvat kilpailemaan työpaikan vaihtajien kanssa yhä harvemmista vapaista työpaikoista.

Yli satatuhatta suomalaista aloitti uuden vuoden pitkäaikaistyöttömänä. Heistä yli puolella takana oli jo vähintään toinen vuosi ilman työtä. Työvoimapalvelut siirtyivät vuodenvaihteessa isolla rytinällä valtiolta kunnille. Helsingin Sanomat kirjoitti 9.1. Työmarkkinatori-verkkopalvelun ongelmista. Pitkäaikaistyöttömälle ongelma on yksi pienimmistä.

Helsinki on juhlapuheissa Suomen talouden veturi. Silloin jää mainitsematta, että pitkäaikaistyöttömien määrä kasvaa nyt Helsingissä hälyttävästi lähes kymmenen prosentin vuosivauhtia. Samaan aikaan työttömäksi jääneet joutuvat kilpailemaan työpaikan vaihtajien kanssa yhä harvemmista vapaista työpaikoista.

Helsingin kaupunki oli pitkäaikaistyöttömille aiemmin tärkeä, ehkä jopa tärkein työllistäjä. Nyt tämäkin oljenkorsi katkesi, sillä Helsinki ei pääsääntöisesti voi jatkossa myöntää itselleen palkkatukea muuhun kuin sote-alan töihin.

Osalla pitkäaikaistyöttömistä on työn saantia haittaava sairaus. Osa sairastuu työttömyysjakson pidentyessä. Työnhakijan kunto kartoitetaan työttömän terveystarkastuksissa. Käytännössä järjestelmä ei toimi, sillä terveysasemilla ei ole riittäviä resursseja asian hoitamiseen. Työvoimapalvelun asiakkaan työllistymissuunnitelma päivitetään kolmen kuukauden välein. On tyypillistä, että suunnitelmat joudutaan tekemään useiden jaksojen ajan ilman ajantasaista tietoa asiakkaan terveydentilasta.

Uudistaminen on tärkeää, mutta työvoimapolitiikassa se ei saisi kaatua pitkäaikaistyöttömien niskaan. Hyvää työvoimapalvelua olisi toimiva väylä työttömän terveystarkastuksiin. Toimivan palveluketjun voisi rakentaa tiiviillä yhteistyöllä työterveyteen erikoistuneiden yksityisten palveluntuottajien kanssa ja palveluseteleiden laajalla käyttöönotolla. Paitsi sote-puolella yhteistyötä tulisi merkittävästi lisätä myös oppilaitosten kanssa, varsinkin työvoimapulasta kärsivien alojen koulutuksessa.

Tero Koskinen

vihreä aktiivi, Alppiharju, Helsinki